Piirileirit

PIIRILEIRIKAUSI 2022-2023


Leirityksen järjestävänä tahona toimii Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Leiritys on Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen piirien yhteinen ja järjestetään Kuortaneen urheiluopistolla.


Leiritykseen voivat hakea vuosina 2010-2005 -syntyneet urheilijat.
Hakijoilta edellytetään oman ikäluokan B-luokan taitomerkkirajaa, poikkeuksena 12- ja 13-vuotiaat joilla vaatimuksena on 13-sarjan A-luokka tai 14-sarjan B-luokka


Taitomerkkirajat löydät: TÄÄLTÄ.


Haku harjoituskauden 2022-2023 piirileiritykseen auki 30.9.2022 saakka.


Leirien ajankohdat

Piirileirien ajankohdat ovat: 29.-30.10.2022, 18.-19.2.2023 ja 22.-23.4.2023. Leirit alkavat aina lauantaisin yhteisellä kokoontumiselle klo 9.30. Leirit päättyvät sunnuntaina noin klo 16.00.

Hinta

Kolme piirileiriä sisältävä kouluttajamaksu on 70 euroa, joka maksetaan riippumatta siitä osallistuuko yhdelle, kahdelle vai kolmelle leirille. Ensimmäisellä piirileirillään urheilijan on esitettävä kuitti maksetusta kouluttajamaksusta.

Kouluttajamaksun lisäksi urheilijat ja huoltajat varaavat haluamansa majoitus-/ruokailupaketin leirikutsussa olevan linkin kautta. Pakettien hinnat ovat:

Majoitus opistotasossa 2 hh lounaasta lounaaseen (ei iltapalaa)
86,50 €

Majoitus opistotasossa 1 hh lounaasta lounaaseen (ei ip)
105,50 €

Päiväkävijäpaketti 2 pv sis. ruuat lounaasta lounaaseen
59,50 €

Ilmoittautuminen/leirihaku

Varmista, että urheilija kuuluu ikänsä puolesta kohderyhmään ja hänellä on suoritettuna vuodelta 2022 B-luokan taitomerkkiraja lajista, johon hän on ilmoittautumassa (12-ja 13-vuotiailta 13-sarjan A-luokkaa. Mikäli lajiryhmään kuuluu kaksi lajia - esimerkiksi pituus ja 3-loikka, niin riittää, että toisesta lajista on B-luokan taitomerkkiraja (Tai A-luokka 12- ja 13-vuotiaat).

Lajiryhmät ovat:

pika- ja aitajuoksu
pituus ja 3-loikka
seiväs
korkeus
kuula ja kiekko
moukari
keihäs
kestävyysjuoksu
kävely
ottelu


Ilmoittaudu leirille tästä: https://www.suomisport.fi/events/ad23d4f4-0c78-418e-9ef3-60be2bdf93e2


Tieto ilmoittautumisesta menee leiripäällikölle, joka lähettää piirileirille valituille urheilijoille leirikutsun 30.9.2022 jälkeen. Leirikutsussa on linkki, jonka kautta urheilija/huoltaja/valmentaja varaa Kuortaneen urheiluopistolta haluamansa majoituksen ja ruokailut. Varauksen yhteydessä on mahdollisuus esittää toive huonekaverista tai kavereista.

Leirikutsussa on tarkempi tieto leirin aikataulusta ja leirillä tarvittavista varusteista.

Lisätietoa

Mikäli haluat lisätietoa leirille hakemisesta ja leirin sisällöstä, niin ole yhteydessä leiripäällikköön. Mikäli haluat tietoa majoitukseen ja ruokailuun liittyvistä asioista, niin ole yhteydessä Kuortaneen Urheiluopistoon p. 06 516 6229 tai   reception@kuortane.com.

Leiripäällikkö

Ville Perälä

p. 044 5719471
 ville.perala@gmail.com 

Piirileiritykseen 2022-2023 valitut

Alla piirileiritykseen kaudelle 2022-2023 valitut urheilijat ja ryhmien valmentajat


PITUUS JA 3-LOIKKAValmentajat: Nella Tuuri, Sofia Järvelin, Jutta Väkeväinen
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1LydiaAhoKESYKaipolan Vire
2SenniHaapakoskiKESYSaarijärven Pullistus
3EinoHuhtaluhtaEPUAlahärmän Kisa
4JuhoHuhtaluhtaEPUAlahärmän Kisa
5VilleKankainenKESYÄänekosken Urheilijat
6EssiKytöharjuEPUKauhajoen Karhu
7EmmaLatvalaEPULappajärven Veikot
8ViolaLohikoskiEPUKauhajoen Karhu
9ArttuLuomaEPUTeuvan rivakka
10AinoMääränenKESYÄänekosken urheilijat
11JussiNergKESYJyväskylän kenttäurheilijat
12RoopeRentolaKEPYYlivieskan Kuula
13JadessaSyrjäläEPUÄhtärin Urheilijat
14IinaMannerKESYÄänekosken Urheilijat
15Anni-SofiaRajakallioEPULapuan Virkiä
16MariaPeuralaEPULaihian Luja
17IinaSuomäkiKESYSaarijärven Pullistus
18Aino-MariaValkolaKESYSaarijärven Pullistus











PIKAJUOKSUTValmentajat:Ari Vekola ja Helinä Koivumäki
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1AdaDjupsundÖIDGamlakarleby idrottsförening
2FridaIsojärviKEPYKalajoen Junkkarit
3HelmiJaskariEPUSeinäjoen Seudun Urheilijat
4AtteKauppinenKESYLaukaan Urheilijat
5DanielKaurilaEPUTeuvan Rivakka
6HelmiLahtiEPUAlahärmän Kisa
7Milja-MariaLahtiEPUAlajärven Ankkurit
8AnniinaLatva-KivistöEPUSeinäjoen Seudun Urheilijat
9OskariOtsomaaEPUTeuvan Rivakka
10KiiaPerttulaEPUSeinäjoen Seudun Urheilijat
11SiiriPeräläEPUTeuvan Rivakka
12InesPiispanenÖIDGamla Karleby if
13MatildaKoivistoEPUSeinäjoen Seudun Urheilijat











AITAJUOKSUTValmentajat:Ari Vekola ja Helinä Koivumäki
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1JeminaEskolaKEPYKannuksen URA
2SaimiLuomaEPUAlahärmän Kisa
3SaraVuorelaEPUAlajärven Ankkurit
4PeppiMastokangasKEPYYlivieskan Kuula
5JuliusAuvinenKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
6JustiinaLehtolaEPUKauhajoen Karhu











KESTÄVYYSJUOKSUValmentajat:Joni Virkkala ja Robert Hagström
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1AlexFuruKEPYGamlakarleby IF
2AntonFuruKEPYGamlakarleby IF
3SandraHeikkiläKEPYKalajoen Junkkarit
4EllaHuuskonenEPUKurikan Ryhti
5LiinuJärvinenEPUAlajärven Ankkurit
6EliaKatajalaaksoKEPYKannuksen Ura
7LeeviKiukkonenEPUKauhajoen Karhu
8LukakykyriKEPYKälvien Tarmo
9SiiriLatva-HirveläEPUKurikan Ryhti
10JanikaLångsjöEPULapuan Virkiä
11EllaMettäläEPUKauhajoen Karhu
12JiinaNiemeläEPUIlmajoen Kisailijat
13AvaNieminenKEPYGamlakarleby IF
14MirvaNäykkiEPULapuan Virkiä
15VilmaPentiläEPUKauhajoen Karhu
16ElliPihlajaEPUKurikan Ryhti
17EmmaRajalaEPUSeinäjoen Seuran Urheilijat
18LucindaSmithKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
19EemeliSuutariKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
20IlonaTakalaEPUAlajärven Ankkurit
21AronÅkerlundKEPYGamlakarleby IF
22EliasÅkerlundKEPYGamlakarleby IF
23HerkkoHeikkinenKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
24TildaSorvariKEPYKalajoen Junkkarit
25TessaHerronenKEPYKälviän Tarmo
26AinoVuolleKEPYKälviän Tarmo











OTTELU
Valmentajat:Matias Kankaanpää ja Linda Huhtala
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1JoniHaapamäkiEPUSeinäjoen Seuran Urheilijat
2NiiloHämäläinenKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
3KiiraKahilainenKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
4RasmusKoskiEPUKauhajoen Karhu
5KatariinaLeppäahoEPUAlajärven Ankkurit
6VeeraLuomaEPULapuan Virkiä
7SaraMattilaEPUÄhtärin Urheilijat
8SaimiMuhonenKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
9SofiaSauvalaKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
10IidaTamminenKESYKaipolan Vire
11TopiTurpeinenKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
12ElmeriTurunenEPUKauhajoen Karhu
13AngelinaHeinäheimoEPULapuan Virkiä
14ViolaJokiahoEPUÄhtärin Urheilijat
15SelmaPollariKESYÄänekosken urheilijat
16PeppiSoiluahoKESYÄänekosken urheilijat
17Janna-JuuliaMäenpääEPULappajärven Veikot











MOUKARI
Valmentajat:Ilpo Kaukoranta
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1KonstaHämelehtoKESYKaipolan Vire
2FanniJokelaKESYKaipolan Vire
3SallaKalliomäkiEPUKauhajoen Karhu
4ElinaKetonenKESYKaipolan Vire
5EmmiKoskiEPULapuan Virkiä
6SiiriLatomäkiEPUKauhajoen Karhu
7FiiaNiemeläKEPYKalajoen Junkkarit
8JussiNiemeläEPUKauhajoen Karhu
9JuliaNurminenEPUKauhajoen Karhu
10AliisaPollariEPUAlavuden urheilijat
11HannaSiiriläEPUAlajärven Ankkurit
12AnniSyväkoskiKEPYKaustisen Pohja -Veikot
13ArttuSyväkoskiKEPYKaustisen Pohja -Veikot
14TopiasUusi-ÄijöEPUKauhajoen Karhu
15NellaKokkoEPUKauhajoen Karhu











KUULA JA KIEKKOValmentajat:Linus Nurminen
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1NicoHirsiahoKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
2TinoHirsiahoKESYJyväskylän Kenttäurheilijat
3Ville MikaelIsokääntäKEPYAlavieskan Viri
4AinoJäätteenmäkiEPULapuan Virkiä
5NettaKähtäväKEPYAlavieskan Viri
6SiiriLeppäharjuEPUKauhajoen Karhu
7PeppiSundbergEPUTeuvan Rivakka











KEIHÄS
Valmentajat:Leevi Lindi
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1SilvaHynönenEPUAlavuden Urheilijat
2EeviKorpelaEPUKauhajoen Karhu
3TuomasLähdemäkiEPUSeinäjoen seudun urheilijat
4JereMurtoKEPYAlavieskan Viri
5ViiviMäntymäkiEPUSeinäjoen seudun urheilijat
6HenriPitkäkangasEPUAlajärven Ankkurit
7MaxRokalaKEPYHalsuan Toivo
8TeemuSimoinenKEPYHalsuan Toivo
9AlisaTakamaaEPULapuan Virkiä
10JesseSeppäläKEPYYlivieskan Kuula











SEIVÄS
Valmentajat:Riikka Peltonen
NROEtunimiSukunimiPiiriSeura
1VenniKankaanpääEPULapuan Virkiä
2Jenna-JustiinaMäenpääEPULappajärven Veikot
3IinesOnnelaEPUAlavuden urheilijat
4JuuliaSaariEPUIlmajoen Kisailijat
5SisuSuutarinenEPUÄhtärin Urheilijat
6ViolaTakalaEPUAlajärven Ankkurit
7EetuTuunainenEPUKauhajoen Karhu
8PilviKoukkariEPUSeinäjoen seudun urheilijat