Kilpakävelyn talenttileiritys 21.-23.5 Pajulahti

3.5.2021

Syksyllä pidetyn ensimmäisen kilpakävelyyn valtakunnallisen 12-15 vuotiaiden talenttileirityksen jatkoksi pidetään 21.-23.5 toinen leiri yhdessä eteläisen alueen piirileirityksen yhteydessä ja paikkana on edelleen Pajulahden Urheiluopisto. Toki leirissä on pieni koronavaraus, mutta jos leirin jouduttaisiin palauttamaan, on Pajulahti luvannut palauttaa rahat. Jos olet jo ilmoittautunut tuohon piirileiritykseen kilpakävelyryhmään, sinun ei tarvitse tehdä mitään.


Kävelyiden osalta leirivalmentajana toimii syksyn tapaan Outi Sillanpää.


Leirin maksaminen ja majoitusvaraus

Jos et ole jo mukana piirileirityksen kautta, tapahtuu leirille ilmoittautuminen siten, että ilmoittaudut pikaisesti leirille minulle. Tämän jälkeen osallistuvien tulee ilmoittaa majoitustietonsa Pajulahden urheiluopistolle ennen jokaista leiriä. Majoituksen varaaminen tapahtuu lomakkeella, jonka ilmoittautumislinkin toimitan ensi viikon alkuun mennessä. Leirit tulee myös maksaa majoitusvarauksen teon yhteydessä nettipankkitunnuksia käyttäen.


Majoitusvarausta tehdessä tulee ilmoittaa myös erityisruokavaliot ja mahdolliset majoitustoiveet (huonekaveritoiveet). Majoitukseen liittyvissä asioissa voit olla suoraan yhteydessä Pajulahden vastaanottoon (vastaanotto@pajulahti.com tai puhelimitse +358 44 7755 313).


Myös vanhempien / valmentajien tulee käyttää edellä mainittua linkkiä ja noudattaa samoja ohjeita majoitusta varatessa. Leirille voi osallistua myös ns. päiväkävijänä seuraamaan harjoituksia. Päiväkävijät voivat ostaa haluamansa ruokailut urheiluopiston vastaanotosta tai yksittäiset ruokailut ruokalan kahviosta.


Leirikustannukset

Yhden viikonloppuleirin hinta täysihoidolla (sis. iltapalat) on 12–16-vuotiaille 146€ ja 17-vuotiaille ja sitä vanhemmille 158€. Tämän lisäksi urheilijoilta peritään ns. kouluttajamaksu, joka on 70 €/urheilija ja se koskee koko leirityskautta eli jos olit syksyn leirillä ja olet maksanut tuon, sitä ei tule tällä kertaan. Kouluttajamaksut maksetaan Lahden seudun yleisurheilu ry:n tilille FI12 5610 0740 1592 73 ennen leirin alkua. Maksun lisätietoihin tulee merkitä Piirileiri 2020-2021 ja urheilijan nimi.


Samalla muistutan jo seuraavasta leiristä, joka pidetään kävelykarnevaalien osana Jämsässä 1.-4.7. 



Sairastapauksessa

Mikäli sairauden vuoksi joudut perumaan osanottosi ilmoittautumisesi (= maksun suoritus) jälkeen, ilmoita siitä välittömästi leirivastaavalle sekä Pajulahteen+ IBAN-muotoinen tilinumerosi joko sähköpostilla sari.eloranta@pajulahti.com tai postitse Liikuntakeskus Pajulahti / Sari Eloranta, Pajulahdentie 167, 15560 Nastola. Leirimaksu palautetaan tilillesi vähennettynä 21€ toimistokululla. Korona aikana lääkärintodistusta ei tarvitse toimittaa. Lääkärintodistus vaaditaan vain fyysisistä vammoista, jotka estävät leirille tulon esimerkiksi takareisikramppi tai nilkan pyörähdys.


Jos olet pois leiriltä jonkin muun syyn takia, ilmoitathan tästä hyvissä ajoin leirivastaavalle.



Kilpakävelyterveisin,


Jani Lehtinen

Kilpakävelyn lajivalmentaja

jani.lehtinen@sul.fi

p. 0504471044