Keskimaan yleisurheilukouluketju

13.10.2017

 Keski-Suomen Yleisurheilu (KESY), SUL läntinen alue  sekä Osuuskauppa Keskimaa lähtivät yhdessä suunnittelemaan ja laaduntamaan keskisuomalaisten yleisurheiluseurojen toimintaa. Tämän tuloksena synnytettiin Keskimaan yleisurheilukouluketju ja kannustettiin KESY:n piirin yleisurheiluseuroja liittymään siihen. Mukaan lähteneet seurat saivat tukea Osuuskauppa Keskimaalta sekä KESY:n piiriltä yhteensä 500 euroa yleisurheilukoulutoiminnan kehittämiseen sekä ohjaajakoulutuksiin. Osuuskauppa Keskimaa myös palkitsee ketjussa mukana olleet urheilijat.

 
Keskimaan Yleisurheilukouluketjuun lähti seuroista mukaan  Multian Jyske, Muuramen Yritys, Kaipolan Vire, Keuruun Kisailijat, Pihtiputaan Tuisku, Saarijärven Pullistus, Viitasaaren Viesti sekä Äänekosken Urheilijat. Näiden seurojen toimesta mukaan ilmoittautui yhteensä 285 urheilijaa. Heille pidettiin yhteensä 152 harjoitusta kesän aikana. Harjoitusten keskimääräisen osallistujamäärän perusteella treeneissä liikutettiin lähes 3000 osallistujaa kesän aikana!
 
 
- Yleisurheilukouluketju oli oikein onnistunut toimintamalli. Se saavutti meillä Äänekoskella tosi hyvän vastaanoton. Saimme muodostettua kolme eri ikäryhmää, joissa kävi säännöllisesti reilut 50 lasta ja nuorta. Tätä kautta myös seuramme lisenssien määrä nousi usealla kymmenellä. Lisäksi saimme koulutettua kaksi uutta nuorten yleisurheilukouluohjaajaa, joista on varmasti apua myös jatkossa. Palaute on kaiken kaikkiaan ollut pelkästään myönteistä ja ehdottomasti aiomme olla mukana myös ensi kesänä, kertoo Äänekosken Urheilijoiden yhdyshenkilö Tuukka Vuorinen
 
 
- Keskimaa-urheilukouluprojekti on ollut hyvin onnistunut: olemme saaneet paljon uusia lapsia ja nuoria ja urheilun pariin. Ja toivottavasti tämä yhteistyö jatkuu Keskimaan kanssa myös jatkossa, toteaa Keski-Suomen Yleisurheilu ry:n puheenjohtaja Kari Kaski.